Tämä kirjoitus aloittaa minisarjan, jossa käsittelen sitä miten voi erottaa huuhaa-tiedon aidosta tieteestä. Opimme käyttämään tässä osassa numero yksi PubMediä tehokkaasti.
Tieteellä tarkoitan tässä kirjoituksessani lähinnä länsimaista tiedekäsitystä. Tunnen liian huonosti monia muita vaihtoehtoisia tiedetraditioita, että voisin niistä mitään mielipidettä muodostaa. Länsimaisessa tiedekäsityksessä riittää pohdittavaa yllin kyllin tällaiselle yksinkertaiselle biologille. Päätän pysytellä sen tiedekäsityksen piirissä.
Jo ylioppilaana, korkeakouluopiskelijana, väitöskirjaa valmistellessani ja sitä menestyksellisesti puolustaneena sekä sittemmin Suomen Akatemian nuorena tutkijana opin tunnistamaan länsimaisen tieteen hyödyt yhteisissä tiedeponnisteluissa. Tästä nimittäin paljolti on kyse:
”Keräämme yhteistä tietopankkia luonnonilmiöistä, sairauksista, lääkkeistä, erilaisista hoidoista jne., jotka sitten kartuttavat tietomäärää ja antavat mahdollisuuden viedä tutkimusponnisteluja eteenpäin.”
Minä rakastan tietoa! Olen aina rakastanut. Mistä voi johtua, että minut on leimattu tiedevastaiseksi sekoilijaksi? Jotkut tahot (esim. Roskatiede -blogi) tekevät naurettavia johtopäätöksiä kirjoituksistani, toiminnastani ja puheistani. Jopa istuttavat minut lääkäri Antti Heikkilän rooliin!
Vuosi vaihtui vesisateen merkeissä. Siitä huolimatta lunta on viime aikoina tullut tupaan. Tuvassani on lumikinoksia sähköpostiin tulleen kritiikin muodossa. Minua pidetään tiedevastaisena sählääjänä. Minua kiusataan muilla yllättävillä ilmoituksilla, joiden yksityiskohtiin en mene.
Tässä on kyse jokseenkin harmillisesta väärinymmärryksestä. En kerta kaikkiaan ole tiedevastainen, en myöskään ole lääkevastainen. Sen sijaan olen tiede- ja lääkekriittinen ja suhtaudun terveysajatteluun ja totuuteen intohimoisemmin kuin suurin osa muista terveysvaikuttajista. Siksi tuollaiset tiedevastaisuusvihjailut satuttavat. Auts! Ihan oikeasti.
Voin kirjoittaa rohkeammin kuin moni muu tutkijakollega. Kollegani joutuvat käyttäytymään siististi koska heillä saattaa olla virka tai he ovat hakemassa apurahoja esim. lääketeollisuuden ylläpitämistä rahastoista. Ei silloin välttämättä kirjoiteta blogitekstejä lääkkeiden haittavaikutuksista, vaan toteutetaan kirjoittamistarve painottaen niitä asioita, joilla voidaan edistää uraa tai runoillaan sellaisesta mikä on tarkoituksenmukaista oma taloudellinen tilanne huomioiden.
Työpaikkani ei ole heti vaarassa, jos kirjoitan totuudesta reippaalla tavalla tai jos lausun puheenvuoroissani jotain sellaista, joka asettaa esim. Terveyden Hävityksen Laitoksen (THL) epämieluisaan valoon (tämä on terveyssatiiria!). Tervetuloa reaaliaikaan:
”Suomessa annetaan potkuja rehellisille työntekijöille, jotka ovat liian rohkeita lausunnoissaan (esim. Aku Kopakkala sai potkut Mehiläinen -konsernista kun puhui liian avoimesti mm. masennuslääkkeiden huonosta tehosta).”
Itse olen saanut jossain määrin kärsiä kirjoittamistani terveyssatiireista Ilta-lehdessä. Niitä ei kerta kaikkiaan ole ymmärretty oikein. Loin ihan uuden genren tänne Suomeen – terveyssatiirit. Rupesin kirjoittamaan terveydestä satiirisesti ja sain tehdä yhteistyötä avustajieni kanssa. Erityisesti olen nauttinut erään Birdien asiantuntevasta avusta. Hänkin rakastaa tietoa ja on varsinainen tieteen nippelitiedon taitaja. Olen nostanut esille epäterveitä imiöitä esim. terveydenhoidossamme satiirisella otteella. Luulin että se olisi ollut fiksu tapa selostaa tiedettä ja luoda uutta terveysajattelua. Ei ollut. Joko ihmiset eivät kerta kaikkiaan jaksa lukea terveyssatiirejani ja niistä vedetään vääriä johtopäätöksiä tai sitten ihmiset haluavat olla hankalia kaikin tavoin. Myös minulle.
Tämä kirjoitus on helppo lukukokemus. Tämä ei vaadi lukijalta kovaa paneutumista asiaan. Tosin tämä ei ole juurikaan satiiria. Tämä kirjoitus on edellytys sille, että tohdin jatkaa terveyssatiirien tuottamista joittenkin tiukkapipojen kauhuksi ja joidenkin rennommin asiaan suhtautuvien iloksi. Sillä onhan toki tullut myös tyytyväisyydestä viestittäviä kommentteja ja sähköposteja. Kiitos niistä! Rohkeuttani ihaillaan. Hui!
Tämä on ensimmäinen kirjoitus siitä miten minä ymmärrän tieteen perusolemuksen. Miten voidaan sanoa, että jokin asia on huuhaa-tietoa ja jokin muu asia sitten sellaista tietoa, joka vie tiedekäsitystä eteenpäin?
Annan muutaman esimerkin. Minua on kritisoitu siitä, että pidän kovin huonossa arvossa uutisia kemikaalivanoista. Joitakin vaihtoehtoisia hoitomuotoja kuten energiahoitoja (reiki ja muut sellaiset hömpötykset) en ota vakavasti. En ole erityisen haltioissani kun joku kertoo, että homeopatia toimii ja minun pitäisi siitä kirjoittaa. Robert Youngin pH-fantasioille nauran välillä makeasti ja ihmettelen miten joku voi nähdä jotain tolkkua kuivuneissa veripisaroissa.
Voivat nämä yllä mainitut hömpötykset toimia, mutta ei länsimaisella tieteellä ole mitään mahdollisuutta tarjota näille ilmiöille mitään selitysmalleja. Kerron näissä kirjoituksissani mitkä ovat ne kriteerit millä rohkeudella minä kieltäydyn puolustamasta reikihoitoja ja miksi homeopatia ei minulla nappaa. Miksi tulen epäluuloiseksi kun PubMedissä ei löydy ilmiöstä mitään tietoa?
Huomattavasti vaikeampaa minun on puolustaa vastahankaista käsitystäni esim. kolesterolilääkkeistä. Koululääketiede antaa ymmärtää, että nämä lääkkeet on otettava kun tietyt kriteerit täyttyvät, muuten viikatemies saapuu. Melkoista harhaa ja länsimaisen tieteen väärinkäyttöä minun mielestäni. Yhteisin ponnistuksin lähinnä lääketehtaat ovat luoneet statiinibisneksen, jota sitten sovelletaan aika karulla tavalla esim. alentamaan riskiä sairastua sydäntapahtumaan vaikuttamalla elimistön kolesterolin tuotantoon biokemiallisia esteitä rakentaen. Olen useissa kirjoituksissani kritisoinut tätä ilmiötä. Ja vieläpä tutkittuun tietoon käsitystäni ankkuroiden. Miksi minä tällaista ihmisten statinointia kritisoin? Joo, tulevaisuuden ennustaminen on luonnollisesti hyvin vaikeaa ja länsimaisesta lääketieteestä pitäisi poistaa riskiajattelu. Se palvelee ainoastaan lääketeollisuutta ja medikalisaatiota. On ihan käsittämätöntä, että lähes 700 000 suomalaista popsii statiineja! Tästä olen kirjoittanut monen monta terveyssatiiria. Oletko lukenut?
Tai mitä jos miettisimme kriittisesti verenpainelääkkeitä? Logiikka on tässä sellainen, että alhainen verenpaine pidentää ikää ja tekee onnelliseksi. Ongelma on tietenkin siinä, ettei ihmisen elinikää voi mitata etukäteen, joten hoidon tehoa ei siis myöskään voi mitata. Varsinaista roskatiedettä tehdään tällä saralla ja juttuja julkaistaan jopa arvostetuissa tiedelehdissä.
Mutta nyt sitten lähdemme erottamaan huuhaa-tiedon aidosta tieteestä. Se tapahtuu yksinkertaisimmillaan tutustumalla työskentelytapoihini. Samalla tavalla työskentelevät ymmärtääkseni kaikki tiedemiehet, jotka tekevät työtään tosissaan.
Kun huomaan, että jotakin tuotetta mainostetaan, jotain ilmiötä pidetään terveellisenä tai ilmoitetaan jokin yllätyksellinen havainto, pyrin ajankäytön sallimissa puitteissa etsimään asialle tieteellistä vahvistusta. Se on kovaa työtä ja vaatii hyviä istumalihaksia. Työkaluja löytyy, mutta niiden käyttö vie aikaa.
Keskeinen työkaluni ei ole Google -hakukone, vaan se on vanha kunnon PubMed, joka on valtavasti kehittynyt viime vuosina. Kehitystyö tämän tietopankin ympärillä on ollut aivan välttämätöntä, sillä tietomäärä on niin valtava, että oudotkin ilmiöt tuottavat tuhansittain tieteellisiä hakuosumia (eivät kuitenkaan energiahoidot, reikit, kemikaalivanat sun muut hömpötykset).
Pureudun tässä huuhaa-tiedon selvittelykirjoituksessani nyt tehokkaaseen PubMedin käyttöön. Ylipäänsä luotettavin tiedon etsimisen kriteeri on:
”Onko tiedosta havaintoja PubMedissä?”
Poistan varmistimen ja ammun alas huuhaan heti jos PubMed, eli Yhdysvaltain kansallinen lääketieteellinen kirjasto, ei löydä yhtään mitään asiasta (varmistan tietenkin onko hakusanani oikein kirjoitettu ja relevantti sellainen). PubMed sisältää tällä hetkellä yli 24 miljoonaa lähdeviittausta biolääketieteelliseen kirjallisuuteen. Huikea määrä!
Hallitakseni tällaista valtavaa tietomäärää, minun ja sinun on syytä ottaa hyöty irti käyttöä helpottavista seikoista. Kokeile vinkkejäni!
Esimerkinomaisesti käyn nyt läpi miten minun pitäisi suhtautua erääseen Bemer -laitteeseen, jonka pitäisi lisätä mikroverenkiertoa ja auttaa saavuttamaan parempi terveys sekä edesauttaa palautumista sairaudesta ja kovasta liikunnasta. Voinko suositella sen käyttöä asiakaskunnalleni?
Ensiksi syötän PubMediin hakusanan ”bemer”. Siitä on tosi vähän hyötyä. Saan 107 hakutulosta (tämä on todellakin erittäin vähän, esim. ”x-ray” tuottaa 1 051 931 hakutulosta), joista osa näyttäisi olevan Bemer -nimisen tiedemiehen hakutuloksia. Käyttäen PubMedin hakuoptiota Advanced tuotan hakusanan ”bemer[Text Word]” ja huomaan sen auttavan jo aika paljon. Näkyviin tulee 8 tiedeviittausta.
Bemeristä paljastuu siis, että sitä on ilmeisesti hyvin vähän tutkittu ja julkaisuja ei ole kovinkaan merkittävissä tiedelehdissä. Aika helposti vetää sen johtopäätöksen, että laitteesta tuskin on hyötyä tämänhetkisen tiedon valossa.
Kysyn muutamalta tutulta, jonka tiedän käyttäneen Bemer -laitetta, onko ollut hyötyä. Saan kuulla laitteen toimivan. Saan myös kuulla, että laitetta myydän verkostomarkkinoinnin kera. En voi pitää kovinkaan luotettavana sitä tietoa minkä saan ystävältäni. Hänhän saattaa olla tässä Bemer -bisneksessä mukana.
Bemer -laite ei myöskään ole niin vanha, että siitä olisi olemassa ei-tieteellistä traditiota. Esimerkiksi jotkut luonnosta löytyvät yrtit ovat kautta aikojen traditioiden kautta siirtyneet hoitokäytäntöihin ilman sen enempää tutkimuksia. Lähes poikkeuksetta pitkään käytössä olleet luonnon parantavat yrtit ovat sitten moderneissa tutkimuksissa osoittautuneet toimiviksi. Tästä asiasta enemmän seuraavissa osioissa.
Paras varmuus Bemer -laitteen käyttökelpoisuudesta saadaan kun tehdään seuraavanlainen haku käyttäen Clinical Queries -vaihtoehtoa (löytyy kohdasta More Resources): http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/clinical/?term=bemer[Text%20Word]. Nyt tulee näyttöön 5 tutkimusta, jotka minäkin helposti jaksan kahlata läpi. Osoittautuu, että yksi näistä hakutuloksista ei käsittele Bemer-terapiaa, joten urakka helpottuu vielä enemmän.
Näistä neljästä tutkimuksesta mielenkiintoisin lienee vuonna 2009 tehty RCT-tutkimus (satunnaiskontrolloitu tutkimus). Selviää, että se oli pilottitutkimus, joka osoitti pientä parannusta MS-potilaiden uupumuksessa kun käytettiin Bemer -laitetta kuuden viikon ajan. Tutkijat toivoivat lisätutkimuksia. Toinen kohtalaisen kiinnostava artikkeli on vuonna 2013 julkaistu katsaus Bemer -terapian käyttökelpoisuudesta. Valitettavasti julkaisusta ilmenee, että kyseessä on kyselytutkimus missä asiakkailta on kysytty onko Bemeristä ollut apua. Vastaus on tietenkin, että Bemeristä oli hyötyä. Olisikohan tutkimus julkaistu lainkaan, jos tulos olisi ollut huonompi?
Yritin tässä satunnaisen esimerkin avulla osoittaa, että huuhaaksi leimaamani Bemer-terapia, pysy huuhaana niin kauan kunnes löytyy vakuuttavaa kliinistä näyttöä sen puolesta, että Bemer toimii. Mieluusti tutkimus saisi ilmestyä laajasti lääkäreiden ja tutkijoiden käytössä olevassa julkaisusarjassa.
Valitettavasti joudun aiheuttamaan mielipahaa niille, jotka pitävät Bemer -laitteen käyttöä hyödyllisenä. Tämä perustuu siihen yksinkertaiseen seikkaan, että laitetta ei ole riittävästi tutkittu. Niele kiukkusi, ystävä hyvä! Heti kun laitteen käytöstä on runsaasti tutkittua tietoa, saatan muuttaa mielipidettäni Bemer -laitetta suosivampaan suuntaan.
Länsimaisen tieteellisen menetelmän malli voidaan tietenkin hyödyntää muillakin tavoin kuin PubMed -kyselyillä. Kaikki sellaiset tiedonlähteet (kirjat, yksittäiset tiedejulkaisut), jotka edistävät systemaattisen satunnaiskontrolloidun tiedon ja kriittisen tarkastelun tuomaa ymmärrystä tieteellisestä ilmiöstä, ovat hyödyksi.
Minulla on tapana lukea vertaisarvioituja tiedeartikkeleita. Näissä jutuissa tiedemies pistää itsensä likoon. Hän kertoo siitä havainnosta minkä hän on tehnyt ja toivoo, että hänen keräämänsä todistusaineistonsa riittää vakuuttamaan lukijakuntaa kokeilemaan menetelmää tai ilmiötä (mikäli mahdollista) ja mahdollisesti toistamaan saavutetut tulokset, jolloin saadaan toiselta taholta varmuus tiedon oikeellisuudesta.
Ongelmana näissä tutkimuksissa on se tutkimusharha, joka syntyy esimerkiksi rahoittajan taholta. Tätä harhaa on yritetty kaikin tavoin kitkeä pois, mutta edelleen pidän tätä suurena ongelmana erityisesti lääketutkimuksissa.
Eli, jaloimmissakin tutkimuspyrkimyksiissä piilee vaaroja. Todella tunnetut julkaisut pyrkivät nykyään varmistamaan kaikin tavoin, ettei vilppiä ja harhaa pääse syntymään. Roistomaista tulosten manipulointia on esiintynyt ja esiintyy todennäköisesti edelleen. Rahan kiilto silmissä tutkija painottaa epäterveellä tavalla edustamiansa näkökantoja asiassa. Sinun ja minun on lähes mahdotonta selvittää onko tehty vilppiä. Pitää luottaa tarkastusprosessin tehokkuuteen (tiedemiehet valvovat toinen toisiaan ja jakeluun päästetään vain aidosti tiedettä edistävä tieto).
Tuttu ilmiö on, että yksi tutkimus sanoo tätä ja toinen ihan toista. Mihin voi enää luottaa? Tutkimuksia voi tehdä niin monella eri tavalla ja asioita voi painottaa tiettyyn suuntaan. Erityisesti kannattaa olla varuillaan lukiessaan lehdistötiedotteita. Nämä tiedotteet on saattanut laatia yliopiston käyttämä mainostoimisto, koska tutkijan painottamat asiat saattavat olla liian teoreettisia ja tylsiä. Noukitaan yksittäisestä tieteellisestä havainnosta esille jokin ”myyvä” juttu.
Kaikista yllä mainituista puutteista huolimatta ei ole parempaa metodia kuin länsimaisen tieteen tarkastelu esimerkiksi käyttämällä työvälineenä PubMediä.
Jatkan tätä kirjoitustani joku toinen kerta. Kerron mitä muita tapoja on selvittää onko kyseessä huuhaa vai aito tieteellinen fakta. Mikä on tradition merkitys? Voiko asioista päätellä loogisesti oikein? Mikä on auktoriteetin asema tieteellisen tiedon välityksessä?
Siinä välissä saattaa tulla terveyssatiireja, ilmaiseksi jaossa olevia ja maksullisia terveysohjeita sekä sitä sun tätä terveystietoa.
Kiinnostaako sinua tällaiset asiat?